Jälleennäkemisen riemu

Perjantaina, siinä puolen päivän aikaan, kaikki oli biasmittaria ja mustaa kravattiani lukuun ottamatta valmista. Varsinais-Suomen osastomme, eli rytmiryhmä ja tekniikan sedät, oli tosin jo torstaina ottanut varaslähdön. Kevätauringon osoittaessa pyyteetöntä suosiotaan koko matkan ajan, saatiin osasto Tampere myös pelipaikalle.

Jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltava. Bändikavereita toki olin nähnyt treeneissä ja Tampereen miehiä muutenkin, mutta siinä vaiheessa kun tekniikan kaappiauton ja bändibussin sisällöt on levitetty ympäri salin lattiaa vasta oikeastaan tajuaa mitä sitä taas ollaankaan tekemässä.

Lavalla olo on toinen puoli tämän homman ihanuutta, ja myös toivottavasti välittyy yleisöön asti. Toinen itselleni yhtä tärkeä puoli on se, että pääsee työskentelemään sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat innolla ja intohimolla mukana.
Katsotaanpa bändin ja tekniikan päiväohjelmaa hieman tarkemmin. Kokkola olkoon meillä esimerkkinä: Hotelliaamiaisen jälkeen on yleensä muutama tunti aikaa hoidella "omia hommia" kuten vaikkapa huoltaa soittimia, tutustua kirjallisuuteen tai nukkua päiväunet. Tällä kertaa toiminta alkoi tekniikan osalta kello 13 etupään, monitoroinnin ja valojen pystytyksellä. Kokkolassa meillä oli käytössä oma äänentoistokalusto, jonka pystytys ja virittäminen ottaa oman aikansa.
Bändin kanssa saavuimme paikalle kolmen aikoihin reippasti kävellen ja samalla nautiskellen aurinkoisesta kevätsäästä. Ensimmäinen homma paikalle saapuessa on backlinen (tämä siis tarkoittaa bändin jäsenten henkilökohtaisia soittimia, vahvistimia yms.) pystytys lavalle. Kun backline on pystyssä, syödään, tehdään soundcheck ja siivotaan ylimääräiset tavarat (kuten roudauslaatikot, olkalaukut, pipot ja n. 216 kertakäyttömukia) pois lavalta.
Soundchekin jälkeen valotaikurimme Eki tekee vielä omat tarkastuksensa, joita en ole vielä kertaakaan ehtinyt seuraamaan.
Tässä vaiheessa pöytä on katettu illan ohjelmaa varten ja koko lössi painelee takahuoneeseen valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti keikkaan mm. pukeutumalla huppareiden ja farkkujen sijaan paremmin yleisön odotuksia vastaaviin asuihin. Olen huomannut, että kahvin ja savukkeiden kulutus kasvaa tämän noin puolentoista tunnin mittaisen jakson aikana merkittävästi. Noin klo 18:53 otetaan viimeinen yhteishali bänditoverien kanssa ja sen jälkeen homma muuttuu astetta julkisemmaksi. Sinä, arvoisa lukija, olet tässä vaiheessa toivottavasti kiinnittänyt turvavyöt, koska: "Arvoisa yleisö, minun nimeni on...."

P.S. Onneksi sitä biasmittaria ei tarvittu.

Jee, meillä on bändi!

Morjesta itse kullekin ja tervetuloa seuraamaan My Way-kiertueen reissuvihkoa!

Päiväkirjaa kirjoitan siis minä, kiertuebändin karvanaamainen kitaristi Jussi.

Kiertueen alkuun on aikaa pari viikkoa, joten lienee otollinen aika avata päiväkirjan ensimmäinen sivu. 
Innostunut kutina jalkapohjissa on jo havaittavissa (vai pitäisiköhän vaihtaa sukat...) kun katselee omaa check-listiä asioista mitkä pitää tehdä ennen kuin bandwagon starttaa ensimmäiselle keikalle. Tässä ollaan kuitenkin oikeiden asioiden äärellä kun elävät ihmiset toteuttavat elävää musiikkia elävälle yleisölle. Hyvässä bändissä soittaminen on siistein juttu maailmassa. Uskokaa pois.

Ihan alkuun lienee hyvä hiukan esitellä henkilöitä, niin pysytte paremmin mukana tarinan juonessa. Porukka on nykyisen tiedon mukaan sama kuin edellisellä kierroksella, eli:
- Aholan Jarkko, solistimme. Tämä on siis se mies jonka kuva on julisteissa. Sähäkkä kaveri, jonka ajatus ja sijainti liikkuu välillä siihen tahtiin, että turvavyöt on syytä muistaa.
- Mäkelän Antti, rumpali ja visionääri. Keikkabussifilosofian huippuammattilainen ja vaihtoehtoisten näkökulmien ehtymätön lähde. Toimii taustakuoromme toisena äänenjohtajana.
- Laitisen Jamo, linjakas basistimme. Mäkelän bestis, niin lavalla, kuin sen ulkopuolellakin. Taustakuoron toinen äänenjohtaja.
- Hakulisen Antti, kosketinvelho. Bändin nuoriso-osaston (80-luvulla syntyneet) toinen jäsen. Sanan "pokka" kävelevä ilmentymä.
- Salosen Manu, etupäässä äänimies. Hoitaa lavalla olevien äänilähteiden tuotosten sekoittamisen keskenään ja bandwagonin siirtämisen paikasta toiseen.Veikkaan, että kyseessä on T-1000:n siviilimalli.
- Tuomisen Erkki, valon antaja. Mies, joka valaisee ja säteilyttää meidät kuorma-autollisella ihmeellisiä laitteita.
- Salosen Juha, lavakäsi. Hoitaa asiat x, y ja z, täsmällisesti ja checklistinsä mukaan. Termin "supersymppis" kävelevä määritelmä. Huonolla tuulella ollessaankin ihkumpi kuin useimmat parhaimmillaan.
- Minni, The Manager. Pitää huolen siitä, että kaikilla on optimaaliset olosuhteet tehdä oma osuutensa. Käytännössä sen huomaa siitä, että on ruokaa, juomaa, aikataulut järjestyksessä ja perkolaattori pöhisee.
- Kaakkolammin Jussi, kitaristi ja wannabe-kirjailija. Parantumaton kitarakamahiplaaja ja maineikkaan oranssin työkalupakin ylläpitäjä. Bändin nuoriso-osaston toinen jäsen.


Alapalkissa on alati päivittyvä soittolista, jonne lisäilen kiertueen aikana syystä tai toisesta porukassamme ajankohtaisiksi muodostuneita musiikkikappaleita.
Tervetuloa seuraamaan edesottamuksiamme!