Työkalupakki osa 2 - Erkki

Morjesta jälleen! Proosallisella rintamalla on ollut hiukan hiljaista. Lokikirjan pitäjä on tekstin sijaan yrittänyt tuottaa ääntä. Tässä kesän aurikoisia festivaali-iltoja odotellessa voidaan ottaa pieni kurkistus valomiehemme Erkin toimenkuvaan ja työkaluihin.
Erkin työkalupakki on pakattu kaappimalliseen MAN kuorma-autoon. Toistaiseksi kuulemma kovin suurta määrää tavaraa ei ole tarvinnut kuljettaa matkustamossa, vaan kaikki on mahtunut tavaratilaan useimmiten jopa siten, että ovetkin on saatu suljettua.
Koska tupakointi on kielletty konserttisaliolosuhteissa (ja nykyään kaikkialla muuallakin paitsi yläasteiden ja ammattikoulujen takapihalla) Erkki on ratkaissut asian ottamalla mukaan 4 savu/ usvakonetta. Savu ja usva ovat tärkeitä elementtejä valaistuksessa, koska niillä saadaan valo heijastumaan ilmassa olevista pikkiriikkisistä hiukkasista kaiken kansa ihmeteltäväksi. Koneiden etuna on myös se, että niiden tuottama savu on tutkimustietojen mukaan jossain määrin vähemmän terveydelle haitallista kuin perinteinen tupakinsavu.
Omia valaisinlaitteita Erkillä on ollut mukana 58 kappaletta. Onko se paljon vai vähän? Niissä on 622 lediä, 39 kaasupurkauslamppua ja 390 moottoria. Kaasupurkauslamput ovat niitä sellaisia, joista saadaan kauniita värisävyjä kun purkauksessa käytetään erilaisia metalleja lisäaineena. Erkin suosikkeja ovat epävirallisten tietojen mukaan palladium ja osmium.
Erkki kantaa kortensa kekoon myös hiilijalanjäljen osalta. Modernilla huipputeknologialla on päästy todella alhaiseen sähkönkulutukseen, valokaluston nimellistehon ollessa vain 21550 W. Vertailun vuoksi oma kitaravahvistimeni on teholtaan noin 42W joten valokalusto vastaa 513kpl kitaravahvistimia. Tämähän tietysti johtaa suoraan siihen, että yksi valomies vastaa viittäsataakolmeatoista kitaristia.
Valojen ohjausjärjestelmä on yksnkertainen ja tehokas. Erkki ohjailee valoja 489 kanavan kautta ja jokaiseen kanavaan voi syöttää 256 muuttujaa. Laskekaapas siitä yhdistelmien määrä. Onko se paljon vai vähän? Se on paljon. Sen ohjaamiseen tarvitaan äärimmäisen tehokas 33MHz:n prosessorilla varustettu ohjain jossa on 4 megatavua keskusmuistia. Tällainen huipputietokone maksoi 1990-luvun alussa varmaan yli 20 000 markkaa. Erkki on ohjelmoinut laitteistoaan noin 150 tunnin ajan, mutta "pientä viilausta" on kuulemma silti vielä tekemättä.
Kuitenkin ennen kuin ensimmäinenkään lamppu syttyy, pitää kalusto laittaa paikalleen. Valot siis ripustetaan ristikkoon, joka nostetaan katonrajaan vinssillä. Vinssillä siksi, että kalusto ilman kaapeleita ja ripustimia painaa niin paljon, että sen nostaminen käsin on melko vaivalloista jopa niille meistä, joilla on enemmänkin kokemusta salilta. Siis joltain muulta kuin ruokasalilta.
Nelisen tuntia kestävän pystytyksen aikana käytetään 150 metriä kaapeleita ja niihin tulee noin 200 liitosta. Homma on tehtävä melko tarkasti ja laadukkaasti, että liitokset ja ripustukset pitävät, ettei keikan aikana käy niin, että joku lampuista tipahtaa pahaa-aavistamattoman soitin- tai laulutoimihenkilön niskaan. Vielä pahempaahan toki on se, että joku valo ei toimikaan. Keikan jälkeen kaikki tietysti pakataan MAN-merkkiseen valkoiseen työkalupakkiin. Yöunien ja pienen kävelylenkin jälkeen Erkki ja valot ovat taas valmiina uusiin seikkailuihin!

Työkalupakki osa 1 - Manu

Manu "Han Salo" Salonen vastaa muusikoiden lavalla tuottaman äänen saattamisesta yleisön vaativien laatustandardien mukaiseksi. Kurkistetaanpa Manun työnkuvaan sen verran kun osaan asiasta kertoa:

Bändin soittimista ja vahvistimista tuleva ääni laitetaan kumikaapelin sisään joko DI-boxia tai mikrofonia käyttäen. Mikrofoneina suosiossa ovat olleet Sennheiserin tuotteet, paitsi kitaravahvistimessa Heil PR 31 ja BeyerDynamic M201. Jarkolla on tosin ilmeisesti niin voimakas ääni, että mikrofonissa ei tarvita kaapelia siirtämään ääntä paikasta toiseen, vaan Jarkko käyttää johdotonta mikrofonia.
Sen jälkeen kun itse kunkin laulu- ja soitintaiteilijan henkilökohtainen esitys on saatu ahdettua kaapeliin, se siirtyy järjestelmän aivoyksikköön. Allen & Heathin iDr32 lienee tarkemmalta tuotemerkiltään tämä laite. Aivoyksikköä komennetaan äänimiehen komentosillalta käyttäen iLive T80- komentoyksikköä. Aivoyksikköä voidaan käskeä tekemään kaikenlaisia temppuja yksittäisille äänille ja ennen pääsyään ulos, äänilähteitä sekoitetaan toisiinsa sopivassa suhteessa ja maustetaan efekteillä.
Sekoittamisen ja maustamisen jälkeen ääntä pienimuotoisesti vahvistetaan Aura Audion ja Hoellsternin valmistamilla vahvistimilla. Vahvistimella aikaansaatu melko paljon alkuperäistä voimakkaampi ääni (joka on edelleen kaapeliin pakattuna) tarjoillaan yleisölle Aura Audion A1 yläkaappien, XD18 subwooferien ja i3 etufillien läpi.
Bändi käyttää itsensä kuuntelemiseen langatonta korvamonitorijärjestelmää, niitä kahta vanhanaikaista jermua lukuunottamatta. Niillä kahdella jermulla on edelleen käytössä perinteiset (yllättävästi) Aura Audion tekemät C15 monitorikulmat. Jarkolla 2kpl ja minulla 1.

Kotikenttäetu ja linnareissu

Liian pitkästä aikaa istahdan mukavasti kotisohvalle kirjoittamaan edesottamuksistamme kylillä. Kotonani sijaitsevat soittimet ovat vaatineet huomiota melko runsaasti. Viimeksi kun tätä blogia päivitin oli hädin tuskin saatu keikkatennarit jalkaan ja nyt kiertue onkin jo hyvän matkaa puolivälin toisella puolella.
Aloitetaan kotikentältä. Tampere-Talon iso sali näyttää tyhjillä ollessaan avaruusaluksen sisätilalta. Sinne myös mahtuu uskomaton määrä väkeä seuraamaan lavalla meneillään olevaa ohjelmanumeroa. Koska noin 67% bändin jäsenistöstä ja 85% elopainosta asuu Tampereella on aivan käsittämättömän hienoa oli päästä lyhyen ajan sisään toista kertaa sinne soittamaan... täydelle salille. Oman lisänsä tunnelmaan toi vieraileva rumpali Risto Niinikoski ja sellisti Juho "Mane" Kanervo. Kevään ensimmäinen kunnon auringonpaistekin saatiin juuri sopivasti parantamaan yleisfiilistä ja sisävalaistusvastaava Erkki oli kollegansa hengessä ottanut "muutaman pikku lampun" lisää kalustoonsa sekä itselleen kaverin shown visuaalisen ilmeen kohentamiseksi. Ruuaksi oli lihapullia. Niissä oli sipuliakin. Kiitoksia myös sikareista. Sekä isosta, että niistä pienemmistä.
Tamperelaisista taustajoukoista ansaitsee vähintään oman kappaleensa TTT:n puvustamon Katri Innanmaa. Katri on se henkilö joka on hoitanut meille sellaiset vetimet, että jopa allekirjoittaneen punaniskatukkijätkähabituksesta saadaan konserttiolosuhteisiin kelpaava. Katria ei myöskään tuntunut haittaavan pätkääkään puvustamoon tekemämme kaoottinen invaasio ennen kiertuetta.
Seuraavaksi oli ohjelmassa Hämeenlinnan Verkatehdas. Etupään miehemme Manun suosikkipaikkoja, kuulemma soundiltaan aivan mahtava sali. Myös saliin meitä varten tilattu yleisö oli oikein hyvä. En tiedä kuka nämä yleisöt toimittaa paikalle, mutta sille instanssille lähtee kyllä erityiskiitos halausten kera. Suklaavanukas vadelmalla oli myös hyvää. Söin kaksi.
Hämeenlinnan keikan jälkeen takaisin kotikylälle päästyämme kävin pienimuotoisesti juttelemassa Jarkon ja Hakulisen Antin kanssa ja hetken asiaa rauhassa pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että hyvä jätkiä ollaan kaikki. Muutamia sivujuonteitakin keskustelussa esiintyi.
Blogin sivujuonteena alkaa pienimuotoinen "Työkalupakki" - sarja, jossa esitellään itse kunkin kiertueporukan jäsenen työvälineitä pienen tarinan muodossa.
...and a short story in english: I finally met that amazingly helpful and diligent lady who has been translating my attempts in literature to english. Thank you.

Jälleennäkemisen riemu

Perjantaina, siinä puolen päivän aikaan, kaikki oli biasmittaria ja mustaa kravattiani lukuun ottamatta valmista. Varsinais-Suomen osastomme, eli rytmiryhmä ja tekniikan sedät, oli tosin jo torstaina ottanut varaslähdön. Kevätauringon osoittaessa pyyteetöntä suosiotaan koko matkan ajan, saatiin osasto Tampere myös pelipaikalle.

Jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltava. Bändikavereita toki olin nähnyt treeneissä ja Tampereen miehiä muutenkin, mutta siinä vaiheessa kun tekniikan kaappiauton ja bändibussin sisällöt on levitetty ympäri salin lattiaa vasta oikeastaan tajuaa mitä sitä taas ollaankaan tekemässä.

Lavalla olo on toinen puoli tämän homman ihanuutta, ja myös toivottavasti välittyy yleisöön asti. Toinen itselleni yhtä tärkeä puoli on se, että pääsee työskentelemään sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat innolla ja intohimolla mukana.
Katsotaanpa bändin ja tekniikan päiväohjelmaa hieman tarkemmin. Kokkola olkoon meillä esimerkkinä: Hotelliaamiaisen jälkeen on yleensä muutama tunti aikaa hoidella "omia hommia" kuten vaikkapa huoltaa soittimia, tutustua kirjallisuuteen tai nukkua päiväunet. Tällä kertaa toiminta alkoi tekniikan osalta kello 13 etupään, monitoroinnin ja valojen pystytyksellä. Kokkolassa meillä oli käytössä oma äänentoistokalusto, jonka pystytys ja virittäminen ottaa oman aikansa.
Bändin kanssa saavuimme paikalle kolmen aikoihin reippasti kävellen ja samalla nautiskellen aurinkoisesta kevätsäästä. Ensimmäinen homma paikalle saapuessa on backlinen (tämä siis tarkoittaa bändin jäsenten henkilökohtaisia soittimia, vahvistimia yms.) pystytys lavalle. Kun backline on pystyssä, syödään, tehdään soundcheck ja siivotaan ylimääräiset tavarat (kuten roudauslaatikot, olkalaukut, pipot ja n. 216 kertakäyttömukia) pois lavalta.
Soundchekin jälkeen valotaikurimme Eki tekee vielä omat tarkastuksensa, joita en ole vielä kertaakaan ehtinyt seuraamaan.
Tässä vaiheessa pöytä on katettu illan ohjelmaa varten ja koko lössi painelee takahuoneeseen valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti keikkaan mm. pukeutumalla huppareiden ja farkkujen sijaan paremmin yleisön odotuksia vastaaviin asuihin. Olen huomannut, että kahvin ja savukkeiden kulutus kasvaa tämän noin puolentoista tunnin mittaisen jakson aikana merkittävästi. Noin klo 18:53 otetaan viimeinen yhteishali bänditoverien kanssa ja sen jälkeen homma muuttuu astetta julkisemmaksi. Sinä, arvoisa lukija, olet tässä vaiheessa toivottavasti kiinnittänyt turvavyöt, koska: "Arvoisa yleisö, minun nimeni on...."

P.S. Onneksi sitä biasmittaria ei tarvittu.

Jee, meillä on bändi!

Morjesta itse kullekin ja tervetuloa seuraamaan My Way-kiertueen reissuvihkoa!

Päiväkirjaa kirjoitan siis minä, kiertuebändin karvanaamainen kitaristi Jussi.

Kiertueen alkuun on aikaa pari viikkoa, joten lienee otollinen aika avata päiväkirjan ensimmäinen sivu. 
Innostunut kutina jalkapohjissa on jo havaittavissa (vai pitäisiköhän vaihtaa sukat...) kun katselee omaa check-listiä asioista mitkä pitää tehdä ennen kuin bandwagon starttaa ensimmäiselle keikalle. Tässä ollaan kuitenkin oikeiden asioiden äärellä kun elävät ihmiset toteuttavat elävää musiikkia elävälle yleisölle. Hyvässä bändissä soittaminen on siistein juttu maailmassa. Uskokaa pois.

Ihan alkuun lienee hyvä hiukan esitellä henkilöitä, niin pysytte paremmin mukana tarinan juonessa. Porukka on nykyisen tiedon mukaan sama kuin edellisellä kierroksella, eli:
- Aholan Jarkko, solistimme. Tämä on siis se mies jonka kuva on julisteissa. Sähäkkä kaveri, jonka ajatus ja sijainti liikkuu välillä siihen tahtiin, että turvavyöt on syytä muistaa.
- Mäkelän Antti, rumpali ja visionääri. Keikkabussifilosofian huippuammattilainen ja vaihtoehtoisten näkökulmien ehtymätön lähde. Toimii taustakuoromme toisena äänenjohtajana.
- Laitisen Jamo, linjakas basistimme. Mäkelän bestis, niin lavalla, kuin sen ulkopuolellakin. Taustakuoron toinen äänenjohtaja.
- Hakulisen Antti, kosketinvelho. Bändin nuoriso-osaston (80-luvulla syntyneet) toinen jäsen. Sanan "pokka" kävelevä ilmentymä.
- Salosen Manu, etupäässä äänimies. Hoitaa lavalla olevien äänilähteiden tuotosten sekoittamisen keskenään ja bandwagonin siirtämisen paikasta toiseen.Veikkaan, että kyseessä on T-1000:n siviilimalli.
- Tuomisen Erkki, valon antaja. Mies, joka valaisee ja säteilyttää meidät kuorma-autollisella ihmeellisiä laitteita.
- Salosen Juha, lavakäsi. Hoitaa asiat x, y ja z, täsmällisesti ja checklistinsä mukaan. Termin "supersymppis" kävelevä määritelmä. Huonolla tuulella ollessaankin ihkumpi kuin useimmat parhaimmillaan.
- Minni, The Manager. Pitää huolen siitä, että kaikilla on optimaaliset olosuhteet tehdä oma osuutensa. Käytännössä sen huomaa siitä, että on ruokaa, juomaa, aikataulut järjestyksessä ja perkolaattori pöhisee.
- Kaakkolammin Jussi, kitaristi ja wannabe-kirjailija. Parantumaton kitarakamahiplaaja ja maineikkaan oranssin työkalupakin ylläpitäjä. Bändin nuoriso-osaston toinen jäsen.


Alapalkissa on alati päivittyvä soittolista, jonne lisäilen kiertueen aikana syystä tai toisesta porukassamme ajankohtaisiksi muodostuneita musiikkikappaleita.
Tervetuloa seuraamaan edesottamuksiamme!